10 SEKALAISTA FAKTAA MINUSTA

Ihan ensimmäiseksi haluat varmaan tietää minusta jotain, jos uutena lukijana olet ruudun toiselle puolelle eksynyt. Pääset tutustumaan minuun paremmin tämän postauksen myötä, joten jatka ihmeessä lukemista.  

En ole aamuihminen. Ainakin läheisille se on varmasti tullut selväksi. Torkutan aamuisin mahdollisimman kauan, vaikka tiedän ettei pitäisi. Aikaiset herätykset ei vaan oo mua varten. Mieluiten en puhuisi aamulla kenellekään. Meinasin unohtaa sen tärkeimmän, nimittäin kahvi. Mun aamu ei lähde käyntiin ilman sitä. 

Saan päähänpistoni aina illalla kun olen menossa nukkumaan. Yleisimpänä esimerkkinä toimii yhtäkkinen siivousinto. Se, että voisi keskellä yötä ruveta siivoamaan ja vaihtamaan kodin järjestystä on hullua tiedän. 

Olen aina ajoissa, vaikka yrittäisin kuinka myöhään lähteä. Yleensä se on aina se vartti, jonka vietän odotellessa. Tää kyllä ottaa välillä päähän ihan suunnattomasti kun en ikinä opi. Ehkä se kuitenkin on niin, että parempi ajoissa kun myöhään. 

Mun hiukset on aina kiinni. Tää koko juttu lähti siitä, kun työskentelin vielä vanhassa työpaikassa ja siellä tuli pidettyä hiuksia kiinni päivittäin. Sieltä lähdettyäni siitä jäi mulle tapa. Tuntuu, että hiukset ovat tiellä jos ne roikkuu vapaina ja helpottavalta jos ne on kiinni. Ilman ponnaria ei tämä tyttö lähde kotoaan. 

Laitan joka aamuksi herätyskellon soimaan oli sitten viikonloppu tai ei. Ärsyttävä, mutta pakollinen tapa mulle. Vaikka itse teen näin niin mua ärsyttää ihmiset, jotka ei sammuta herätyskelloaan sen soidessa vaan antavat soida usean minuutin. En tiedä mitään rasittavampaa ääntä kuin herätyskello. 



Stressaan paljon. Onko siellä ruudun toisella puolella joku muu, joka saa pienen pienestäkin asiasta stressin aikaan? 

Lähden ensimmäistä kertaa ulkomaille. Vihdoin se on todellista! Gran Canarialle, Puerto Ricoon lähtee tämä tyttö reilu kuukauden päästä.  Oikeasti jännitän lentokonetta ihan hulluna.


Oon välillä liian perfektionisti. Mulle on monesti mainittu tästä asiasta. Oikeasti voin myöntää, että totta se on. Jos joku tavara on vähänkin vinossa niin mun on pakko saada se suoraan. 


Syödessä täytyy olla tekemistä. Jos syön, niin mulla täytyy olla jotain tekemistä siinä samalla. Esimerkiksi telkkarin pitää olla päällä tai postista saapunut mainoslehti lähellä. 

Oon tietyllä tapaa pelokas. Yksin ollessani en uskalla nukkua niin, että huoneen ovi on kiinni. Enkä voi mennä nukkumaan ennen, kuin olen tarkistanut onko ulko-ovi lukossa. 





8 kommenttia

  1. Ihania juttuja olet keksinyt kirjoittaa! :) Tyylikäs ulkoasublogillasi, tykkään❤
    janeandkoalas.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Luin sun ja Ainon blogia ja eksyin nyt sitä kautta myös tänne. Tosi kiva ulkoasu sun blogilla ja liityin ehdottomasti lukijaksi! :)

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. ihana kuulla että jatkat lukemista kaikesta huolimatta! iso kiitos <3

    VastaaPoista
  4. Luin kans sun ja Ainon blogia joten olihan se pakko laittaa nyt tää itsenäinenkin blogi listoille. Hyvä alku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vau, ihana kuulla! kiitos piristävästä kommentista <3

      Poista
  5. Hauska postaus!! Mä oon kanssa aina ajoissa joka paikassa, koska pelkään niin paljon myöhästymistä :D Esimerkiksi viimeksi, kun piti matkustaa junalla, olin 45min ennen junan lähtöä valmiina rautatieasemalla odottelemassa :D

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä olla ainakin ajoissa :-D toi on niin tuttua!!

      Poista